Pyöräilykausi 2022 on käynnistynyt ja pari ensimmäistä kotimaista kisaakin on jo käyty.

Treenit hiipuvan pandemian ehdoilla

Vähitellen hiipuva koronapandemia ja runsasluminen talvi muokkasivat tiimin talvikauden treenejä hieman aikaisemmasta poikkeavaan muotoon. Säännölliset yhteislenkit ja yhteiset etelän leirit jäivät väliin. Sen sijaa talvitreeniä tehtiin enemmän yksin tai pienemmissä porukoissa. Osalla tiimistä Wattbike-treenit Gymstonella Kivenlahdessa säilyivät ohjelmassa jo perinteiseen tapaan mutta lumisen talven ansiosta ulkolenkit vaihtuivat monella sisäpyöräilyyn Zwift-virtuaaliympäristössä tai hiihtolenkkeihin. Eräät jopa palasivat suksille ensimmäistä kertaa kouluaikojen jälkeen. Osa tiimistä leireili etelässä joko yksin tai pienissä porukoissa

Previous slide
Next slide

Kisakausi ja nouseva aurinko

Hieman poikkeavasta talviohjelmasta huolimatta tiimi lähtee motivoituneena ja hyvin valmistautuneena alkavaan kisakauteen. Tiimin väreissä ajaa kaudella 13 kuljettajaa eli Oskari Aalto, Markus Auvinen, Jussi Joensuu, Ville Kantola, Seppo Kettunen, Stefan Kristiansson, Trond Larsen, Heikki Niskakangas, Arttu Pekkarinen, Markus Taipale, Tero Tanninen, Eero Tiuttu ja Henrik Wetterstrand, joista uusia tulokkaita tiimissä ja Elite-tasolla ovat Markus Taipale ja Eero Tiuttu. Myös UCI Continental -tasolla kilpailevaa Team Ampler – Tartu2024 -joukkuetta nykyisin edustava Markus Knaapi ajaa kalenteriinsa mahtuvat kotimaiset kisat osana tiimiämme.

Previous slide
Next slide

Kisakalenteri

Myös Suomessa voi maantien varrella seurata pyöräkisoja. Reitin varrella saa huutaa ja taputtaa ja kannustaa. Kisan aikana ehtii hyvin katsomaan startin, maantieosuuden sekä maaliintulon. Eväät on hyvä ottaa mukaan – tai käydä välipalalla kisan kestäessä.

Alkukauden kisakalenteri

  • 17.4. Lattomeriajot, Pori
  • 23.4. TS-kortteliajot, Turku
  • 24.4. Simo Klimscheffskij’n muistoajo, Turku
  • 14.5. 64. Hyrylän ajot, Vantaa
  • 14.5. Länsi-Uudenmaan tempo, Mustio
  • 22.5. Rosendahl GP, Tampere
  • 26.5. Ilpon tempo, Ulvila
  • 5.6. Fellmannin ajot, Lahti
  • 5.6. Lapinkylän tempo, Kirkkonummi
  • 17.6. SM aika-ajo, Porvoo
  • 19.6. SM maantie, Porvoo

ota yhteyttä

Pyydä rohkeasti lisätietoa. Vastaamme todennäköisesti nopeammin kuin osasit kuvitella.